Mustelmat ja pinnalliset laskimotukokset
Pinnallinen laskimotukos eli laskimotulehdus on melko vaaraton, vaikkakin kiusallinen ja syvän laskimoveritulpan riskiä lisäävä vaiva. Se syntyy tavallisesti suonikohjuihin, jalkojen ihon alla sijaitseviin pintalaskimoihin.
Pinnalliselle laskimotulehdukselle altistavat synnynnäiset hyytymishäiriöt, säären ihovammat ja alaraajojen krooninen laskimoiden vajaatoiminta. Tukos oireilee kipuna ihon alla olevassa laskimossa, ja laskimon ympäryksessä tuntuu kuumotusta ja aristusta, alue on myös turvonnut ja punoittava, kuumettakin saattaa esiintyä.
Pinnallista laskimotulehdusta voidaan hoitaa itse, mikäli siihen ei liity kuumeilua ja tulehdus liittyy selkeästi laskimoon. Hoitona käytetään jalan tukisukkaa ja jalkaa pidetään koholla mahdollisuuksien mukaan. Kipuun ja tulehdukseen voi käyttää tulehduskipulääkkeitä ja kylmähoitoa, sekä paikallista antikoagulanttivoidetta tai -geeliä paranemisen nopeuttamiseksi. Voide ja geeli soveltuvat myös mustelmien hoitoon. Takaisin

Järjestä
HIRUDOID FORTE 4,45 mg/g (1 × 30g)
Hirudoid Forte-geeliä käytetään mm. pinnallisten laskimontukkotulehdusten, ihonalaisten verenpurkaumien eli mustelmien ja ruhjevammojen hoitoon.
Katso tuotteen tiedot
HIRUDOID FORTE 4,45 mg/g (1 × 50g)

Hirudoid Forte-emulsiovoidetta käytetään mm. pinnallisten laskimontukkotulehdusten, ihonalaisten verenpurkaumien eli mustelmien ja ruhjevammojen hoitoon.
Katso tuotteen tiedot
HIRUDOID FORTE 4,45 mg/g (1 × 100g)