Kuiva suu

Kuiva suu -oire on tavallinen, iän myötä yleistyvä vaiva. Syy kuivaan suuhun löytyy vähentyneestä syljen erityksestä, mikä saa suun tuntumaan tahmealta, joskus jopa puhumisen hankalalta.

Myös ruoan nieleminen saattaa vaikeutua, suussa voi ilmetä poikkeavaa makua, kieli kipeytyä ja kurkkuun voi tulla palan tunne. Kuivasta suusta kärsivällä voi esiintyä myös pahanhajuista hengitystä. Kuiva suu -oire lisää niin ikään hampaiden reikiintymistä ja suun limakalvojen sieni- ja ientulehduksia.

Monien lääkkeiden yhtäaikainen käyttö lisää suun kuivuutta. Kuivattavia lääkkeitä ovat esimerkiksi närästyslääkkeet, migreenilääkkeet, allergialääkkeet, verenpaine- ja sydänlääkkeet, parkinsonismilääkkeet, epilepsialääkkeet sekä psyykenlääkkeet.

Suuta kuivattavat myös jotkut sairaudet sekä suun kautta hengittäminen varsinkin nenän ollessa tukkoinen. Apteekin henkilökunnalta kannattaa varmistaa aina, voivatko omassa käytössä olevat lääkkeet kuivattaa suuta. Omatoimisesti lääkärin määräämiä lääkkeitä ei tule lopettaa.

Kuivan suun hoito


Kuivaa suuta hoidetaan lisäämällä syljen eritystä, mikä onnistuu esimerkiksi syömällä pureskelua vaativia ruokia, kuten pähkinöitä, kasviksia ja juustoja. Myös ksylitolipurukumi ja ksylitoli-imeskelytabletit ovat hyvä apu syljen erityksen lisäämiseen aterioiden jälkeen sekä niiden välillä. Hoitona voidaan käyttää niin ikään suuta kosteuttavia aineita, kuten suunkostutusliuoksia ja -geelejä, jotka säilyttävät kosteutta esimerkiksi vettä kauemmin. suuta kannattaa kuitenkin myös huuhdella vedellä useasti päivässä ja janojuomana käyttää vettä.

Kuivan suun hoidossa on tärkeää muistaa hyvä suuhygienia. Hampaat, hammasvälit ja hammasproteesit puhdistetaan huolellisesti päivittäin. Vaahtoamattoman fluorihammastahnan lisäksi paikallinen fluorihoito on suositeltavaa.

Suuvesiä kannattaa käyttää harkiten, sillä antibakteeriset tai voimakkaat suuvedet voivat ärsyttää limakalvoja. Jos suun kuivuutta aiheuttaa suun kautta hengittäminen esimerkiksi tukkoisesta nenästä johtuen, kannattaa kokeilla nenän kostuttamista öljypitoisella suihkeella tai nenätipoilla.
Apteq hoitava hammastahna (1 × 75ml)

Hellävarainen ja raikas erityisesti kuiva- ja herkkäsuisille kehitetty hammastahna. Erittäin korkea 25 % ksylitolipitoisuus.

Katso tuotteen tiedot
7,50 €
Biotene hammastahna (1 × 100ml)

Hammastahna kuivasta suusta kärsiville. Gluteeniton, laktoositon ja sokeriton. Fluoripitoisuus 1450 ppm.

Katso tuotteen tiedot
11,61 €
Biotene Oralbalance gel (1 × 1kpl)

Biotene Oralbalance on pitkävaikutteinen sylkeä korvaava geeli, joka kosteuttaa kuivaa suuta ja antaa sille miellyttävän tunteen. Gluteeniton, laktoositon ja sokeriton.

Katso tuotteen tiedot
8,95 €
Biotene suuvesi (1 × 500ml)

Hengitystä raikastava Biotene alkoholiton suuvesi kuivan suun hoitoon. Alkoholiton.

Katso tuotteen tiedot
13,93 €
BIOXTRA GEELI HELLÄVARAINEN KUIVALLE SUULLE (1 × 40ml)

Bioxtra Kosteuttava geeli on syljen korvike, joka lievittää kuivan suun aiheuttamaa epämiellyttävää tunnetta usean tunnin ajan.

Katso tuotteen tiedot
10,33 €
BIOXTRA GEELISUIHKE KUIVALLE SUULLE (1 × 50ml)

BioXtra geelisuusuihke on kehitetty ylläpitämään suun kosteustasapainoa ja tuomaan kosteuttava tunne kuivaan suuhun. Erityisen helppo ja käytännöllinen päiväkäytössä.

Katso tuotteen tiedot
8,29 €
BIOXTRA HAMMASTAHNA HELLÄVARAINEN KUIVALLE SUULLE (1 × 50ml)

Bioxtra hammastahna vahvistaa hellävaraisesti suun luonnollisia, normaalisti syljen ylläpitämitä, immunologisia ja ei-immunologisia suojamekanismeja.

Katso tuotteen tiedot
6,83 €
BIOXTRA SUUVESI ALKOHOLITON KUIVALLE SUULLE (1 × 250ml)

Plakkia ehkäisevä, alkoholiton suuvesi sopii yli 6-vuotialle!

Katso tuotteen tiedot
Saatavuushäiriö. Tilauksen toimitus kestää normaalia kauemmin.
9,36 €
Dentiplus Erittäin raikas (1 × 180tabl)

Kotimainen Dentiplus Erittäin Raikas suun ja hampaiden hyvinvointiin. Ainutlaatuinen Dentiplus vahvistaa hammaskiillettä, katkaisee ruokailun jälkeisen happohyökkäyksen sekä lisää heikentynyttä syljeneritystä. ...

Katso tuotteen tiedot
18,96 €
Dentiplus Raikas (1 × 180tabl)

Kotimainen Dentiplus Raikas imeskelytabletti kuivan suun avuksi sekä suun ja hampaiden hyvinvointiin. Ainutlaatuinen Dentiplus lisää heikentynyttä syljeneritystä, vahvistaa hammaskiillettä sekä ...

Katso tuotteen tiedot
18,96 €
Dentiplus raikas 40 imeskelytabletti (40)

Kuiva suu ja lievästikin heikentynyt syljeneritys ovat suuria riskejä hampaiden hyvinvoinnille. Suun kuivumisen riski kasvaa ikääntymisen myötä, mutta sitä voi ...

Katso tuotteen tiedot
5,74 €
ELMEX JUNIOR HAMMASTAHNA (1 × 75ml)

Elmex Junior hammastahna on suunniteltu erityisesti uusille pysyville hampaille. Sisältää amiinifluoridia.

Katso tuotteen tiedot
4,29 €
Flux Dry Mouth Raparperi-mansikka (1 × 30imeskelytabl)

Raikas sokeriton suuta kosteuttava imeskelytabletti. Makuina raparperimansikka ja karviainen.

Katso tuotteen tiedot
5,34 €
Fuktisar Lakritsa kuivan suun tabletti (1 × 30tabl)

Syljen eritystä lisäävä imeskelytabletti, lakritsanmakuinen.

Katso tuotteen tiedot
6,33 €
Fuktisar Metsämansikka kuivan suun tabletti (1 × 30tabl)

Syljeneritystä lisäävä imeskelytabletti joka tasapainottaa suun pH-arvoa.

Katso tuotteen tiedot
6,33 €
Fuktisar Mustaherukka kuivan suun tabletti (1 × 30tabl)

Syljen eritystä lisäävä imeskelytabletti, joka tasapainottaa suun pH-arvoa.

Katso tuotteen tiedot
6,33 €
Fuktisar Omena kuivan suun tabletti (1 × 30tabl)

Syljeneritystä lisäävä imeskelytabletti, joka tasapainottaa suun pH-arvoa.

Katso tuotteen tiedot
6,33 €
Fuktisar Piparminttu kuivan suun tabletti (1 × 30tabl)

Syljen eritystä lisäävä imeskelytabletti joka tasapainottaa suun pH-arvoa.

Katso tuotteen tiedot
6,33 €
Fuktisar Sitruuna kuivan suun tabletti (1 × 30tabl)

Syljen eritystä lisäävä imeskelytabletti, joka tasapainottaa suun pH-arvoa.

Katso tuotteen tiedot
6,33 €
GeloRevoice Kurkkutabl Sitrus-Mentoli (1 × 20kpl)

GeloRevoice® – poista käheys, ärsytys tai kipu. Helpottaa kurkun ärsytystä, kutiavaa kurkkua ja äänen käheyttä.

Katso tuotteen tiedot
11,68 €
GUM HYDRAL MOISTURIZING GEL (1 × 50ml)

GUM HYDRAL kosteuttava geeli lievittää kuivan suun oireita pitkävaikutteisesti. Suugeelin kosteuttavat ainesosat tuovat suuhun kosteutta, ja tekevät olostasi mukavamman. Geeli ...

Katso tuotteen tiedot
7,41 €
GUM HYDRAL MOISTURIZING SPRAY (1 × 50ml)

Gum Hydral kosteuttava suihke GUM Hydral tuotesarja on kehitetty erityisesti suun herkälle limakalvolle kosteuttamaan sekä stimuloimaan omaa syljen tuotantoa. Tuotteet ...

Katso tuotteen tiedot
8,28 €
Oral7 kosteuttava entsyymisuuvesi (1 × 250ml)

Suuveden luonnolliset entsyymit vahvistavat suun omaa puolustussysteemiä. Alkoholiton - ei kirvele. Mieto maku. Ei väriaineita, parabeenia tai mentolia. Sisältää suuta ...

Katso tuotteen tiedot
8,19 €
ORALSEVEN GEELI KUIVALLE SUULLE (1 × 48ml)

OralSeven™ geeli on pitkävaikutteinen suun kostutusgeeli kuivan ja herkän suun avuksi. Kosteuttaa 7 tunnin ajan. Neutraloi happoja.

Katso tuotteen tiedot
8,19 €
PARODONTAX DAILY CARE EXTRA FRESH SUUVESI (1 × 500ml )

Parodontax Daily Gum Care Extra Fresh -suuveden ainutlaatuinen koostumus vähentää 3 kertaa enemmän bakteereita, jotka voivat aiheuttaa ienongelmia. Kaikkien päivittäisen ...

Katso tuotteen tiedot
8,63 €
Parodontax Extra Fresh hammastahna (1 × 75ml)

Parodontax Extra Fresh -hammastahna pitää suun raikkaan tuntuisena useiden tuntien ajan ja auttaa pysäyttämään ja estämään ienten verenvuodon kahdesti päivässä ...

Katso tuotteen tiedot
6,20 €
SALUTEM HAMMASTAHNA 0,15% F (1 × 70ml)

Salutem on kosteuttava erikoishammastahna joka ei sisällä makuaineita, väriaineita eikä natriumlauryylisulfaattia.

Katso tuotteen tiedot
7,60 €
Xerostom geeli (1 × 25ml)

Geelimäinen syljen korvike. Helpottaa nopeasti kuivan suun tuntemuksia ja vaikuttaa pitkään. Sisältää ksylitolia 10 %.

Katso tuotteen tiedot
8,31 €
Xerostom hammastahna (1 × 50ml)

Hammastahna kuiva- ja herkkäsuisille. Täydentää syljen luonnollisia suojamekanismeja. Ei vaahtoa, sopii myös afta-herkille. Sopii päivittäiseen käyttöön. Mieto sitruksen maku, joka ...

Katso tuotteen tiedot
8,42 €
Xerostom pastillit (1 × 30kpl)

Imeskelypastilli kuivan suun oireiden helpottamiseen. Sopii käytettäväksi missä ja milloin vain useita kertoja päivässä. Sisältää ksylitolia 25 %.

Katso tuotteen tiedot
8,63 €