Vitamiinit, maitohappobakteerit ja muut ravintolisät

Vitamiinit ovat elimistölle välttämättömiä yhdisteitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi aineenvaihduntaan, kasvuun ja entsyymien toimintaan. Vitamiinit jaetaan rasvaliukoisiin ja vesiliukoisiin. Rasvaliukoisia ovat A-, D-, E- ja K-vitamiinit ja vesiliukoisia puolestaan ovat B- ja C-vitamiinit. Rasvaliukoiset vitamiinit varastoituvat elimistöön, joten niitä on mahdollista saada liikaa. Rasvaliukoisuudesta johtuen ne myös imeytyvät parhaiten rasvaa sisältävän ruoan yhteydessä otettuna. Vesiliukoiset vitamiinit eivät varastoidu kehoon. Siksi niitä pitää saada ravinnosta päivittäin. Poikkeuksena on B12-vitamiini, jota elimistö pystyy varastoimaan.


Kivennäisaineet ovat maaperästä peräisin olevia alkuaineita, joita tarvitaan aineenvaihdunnan reaktioihin. Yleisimpiä näistä ovat kalsium, kalium, fosfori, magnesium ja natrium. Kivennäisaineita, joiden tarve on todella pieni, kutsutaan hivenaineiksi. Tavallisimmat hivenaineet ovat rauta, sinkki, jodi ja seleeni.


Monipuolinen ravinto on suositeltavin vitamiinien ja kivennäisaineiden lähde. D-vitamiini on tästä poikkeus. D-vitamiinia muodostuu auringonvalon vaikutuksesta iholla ja Suomessa d-vitamiinilisää suositellaan kaikille syksystä kevääseen, mutta vauvoille, lapsille, nuorille ja yli 75-vuotiaille suositellaan D-vitamiinia lisänä ympäri vuoden. Raskautta suunniteltaessa ja raskauden alussa suositellaan foolihappoa. B12-vitamiinista on usein puutetta, jos ruokavalio on vegaaninen tai sisältää muuten vähän eläinperäisiä tuotteita. Jos vitamiinien ja kivennäisaineiden riittävää saantia ei pystytä varmistamaan ravinnolla, ovat apteekin lisät hyvä apu varmistamaan niiden riittävä saanti.


Verkkoapteekkimme valikoimasta löytyy myös monia maitohappobakteerivalmisteita. Maitohappobakteerit lisäävät suoliston hyvinvointia ja tasapainottavat suoliston toimintaa sekä vahvistavat vastustuskykyä.




Acetium 100 mg kaps (1 × 60kpl)

Valmiste suojaa mahalaukun limakalvoa asetaldehydiltä henkilöillä, joilla on hapoton maha. Hapoton maha voi johtua mahalaukun limakalvon surkastumisesta (atrofinen gastriitti), mikä ...

Katso tuotteen tiedot
32,02 €
ACM Vitix ravintolisä pigmenttisoluille antioksidantteja (1 × 30tabl)

Vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja sisältävä ravintolisä edistämään ihon terveyttä ja hyvinvointia ja kaunistamaan ihon vaaleita kohtia.

Katso tuotteen tiedot
29,72 €
Ainoa B12-vitamiini 1mg (1 × 100kaps)

Hyvin imeytyvä, puhdas ja vatsaystävällinen metyylikobalamiini. Hyvinvointia ilman turhia lisäaineita. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin ...

Katso tuotteen tiedot
24,23 €
Ainoa Biotiini 5mg (1 × 100kaps)

Vahva biotiinivalmiste. Hiusten, kynsien ja ihon hyvinvointiin. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin erikoisruokavalioita noudattaville ...

Katso tuotteen tiedot
22,48 €
Ainoa Folaatti 400 mikrog (1 × 100kaps)

Hyvin imeytyvä L-metyylifolaatti. Hyvinvointia ilman turhia lisäaineita. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin erikoisruokavalioita noudattaville sekä lisäaineita ...

Katso tuotteen tiedot
18,05 €
Ainoa Kalsium + D3 (1 × 100kaps)

Kalsiumvalmiste, jossa kalsiumkarbonaatti ja kasviperäinen ja aktiivinen D3-vitamiini. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin erikoisruokavalioita ...

Katso tuotteen tiedot
11,56 €
Ainoa Kasviperäinen D3 20 mikrog (1 × 100kaps)

Kasviperäinen ja aktiivinen D3-vitamiini peräisin jäkälästä. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin erikoisruokavalioita noudattaville sekä ...

Katso tuotteen tiedot
12,21 €
Ainoa Magnesium (1 × 100kaps)

Hyvin imeytyvä magnesiumsitraatti. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin erikoisruokavalioita noudattaville sekä lisäaineita karttaville. Pakkauksiin ...

Katso tuotteen tiedot
14,25 €
Ainoa Monivitamiini (1 × 100kaps)

Monipuolinen, vahva ja vegaaninen monivitamiini. Monipuolinen kattaus mm. B-vitamiineja, kasviperäistä ja aktiivista D3-vitamiinia, sinkkiä sekä jodia. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä ...

Katso tuotteen tiedot
15,25 €
Ainoa Raskausmonivitamiini (1 × 100kaps)

Monipuolinen ja vahva Monivitamiini- ja hivenainevalmiste raskautta suunnitteleville ja raskaana oleville.  Hyvinvointia ilman turhia lisäaineita. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat ...

Katso tuotteen tiedot
20,35 €
Ainoa Rauta 100mg + C (1 × 100kaps)

Vahva rautavalmiste, hyvin imeytyvä 2+ ferrosulfaatti-muoto, C-vitamiini ja hapon kestävä hitaasti liukeneva vatsaystävällinen kapseli. Hyvinvointia ilman turhia lisäaineita. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit ...

Katso tuotteen tiedot
21,28 €
Ainoa Sinkki 25mg (1 × 100kaps)

Vahva sinkkivalmiste, jossa kahta sinkin muotoa: sinkkiasetaattia ja sinkkibisglysinaattia. Kotimaisen Ainoa-sarjan vitamiinit sekä lisäravinteet sopivat niin allergisille ja vegaaneille kuin ...

Katso tuotteen tiedot
11,75 €
Allervex tabletit (1 × 30kpl)

ALLERVEX TABLETIT 30 kpl Elimistön luonnolliseen puolustukseen Allervex on kversetiiniä, perillan kuivauutetta ja D3-vitamiinia sisältävä ravintolisä, joka on tarpeellinen kun ...

Katso tuotteen tiedot
12,95 €
Apteekin Möller D-vitamiini Extra D3+Omega-3+K2 (1 × 60kaps)

Apteekin Möller D-vitamiini Extra on aikuisille suunnattu omega-3-ravintolisä, josta saa välttämättömien rasvahappojen lisäksi vahvan annoksen D-vitamiinia, joka edistää immuunijärjestelmän normaalia ...

Katso tuotteen tiedot
21,91 €
Apteekin Möller Extravahva Omega-3 (1 × 76kaps)

Apteekin Möller -tuotteet sisältävät erityisen paljon sydämelle tärkeitä omega-3-rasvahappoja EPA:a ja DHA:a sekä aivoille ja näkökyvylle tärkeää DHA:a. Apteekin Möller ...

Katso tuotteen tiedot
21,91 €
Apteekkarin C+ Sinkki veriappelsiini pastilli (1 × 30kpl)

Veriappelsiininmakuinen Apteekkarin C+Sinkkipastilli sisältää 80 mg C-vitamiinia sekä 5 mg sinkkiglukonaattia. Imeskelytablettien vaikutus alkaa jo paikallisesti suun ja nielun limakalvolta. ...

Katso tuotteen tiedot
6,27 €
Apteekkarin C+ Sinkkipore mustaherukka (1 × 20poretabl)

Apteekkarin C+sinkki-poretabletit sisältävät runsaasti C-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Sinkki edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Herkullinen mustaherukan maku. Sopii myös ...

Katso tuotteen tiedot
7,74 €
Apteekkarin Kofeiini (1 × 100tabl)

Apteekkarin kofeiinitabletti sisältää piristävää kofeiinia. Kahvintuoksuinen, nieltävä kofeiinitabletti on kätevässä pocket-boxissa.  Ei suositella lapsille, raskaana oleville, imettäville tai kofeiiniherkille henkilöille.

Katso tuotteen tiedot
7,74 €
Apteekkarin kuumajuoma (1 × 20kpl)

Apteekkarin Kuumajuoma sisältää C-vitamiinia ja sinkkiä, jotka parantavat immuunipuolustusta.

Katso tuotteen tiedot
8,75 €
Apteekkarin Magnesium+ B6 poretabl sitruuna (1 × 14kpl)

Raikas Apteekkarin Magnesium-B6- pore sisältää hyvin imeytyvää magnesiumsitraattia sekä magnesiumin imeytymistä tehostavaa B6-vitamiinia. Makuna lime-sitruuna. Magnesium edistää lihasten ja hermoston ...

Katso tuotteen tiedot
6,63 €
APTEEKKI AntiCram pore appelsiininmakuinen (1 × 14tabl)

Raikkaan appelsiininmakuinen poretabletti. Sisältää magnesiumsitraattia, B-vitamiineja ja elektrolyyttejä eli suoloja. Lihasten ja hermoston normaalin toiminnan tueksi. Sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
9,44 €
APTEEKKI C FORCE Long 500 mg (1 × 90depottabl)

Pitkävaikutteinen C-vitamiinivalmiste vastustuskyvyn tueksi. Depottabletin ansiosta C-vitamiini vapautuu hitaasti elimistön käyttöön. Sopii myös vegaaneille. Valmistettu Suomessa.

Katso tuotteen tiedot
8,71 €
Apteekki C-vit + sinkki Pore appelsiini (1 × 20tabl)

Raikas appelsiininmakuinen vahva C-vitamiini-sinkkiporetabletti vastustuskyvyn tueksi. Sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
6,38 €
Apteekki C-vit + sinkki Pore mustaherukka (1 × 20tabl)

Mustaherukanmakuinen vahva C-vitamiini-sinkkiporetabletti vastustuskyvyn tueksi. Sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
6,38 €
Apteekki C-vit + sinkki Pore vadelma (1 × 20tabl)

Vadelmanmakuinen vahva C-vitamiini-sinkkiporetabletti vastustuskyvyn tueksi. Sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
6,38 €
Apteekki C-vitamiini + Sinkki imeskely/purutabletti (1 × 30tabl)

Raikas karpalonmakuinen pureskeltava C-vitamiini-sinkkivalmiste vastustuskyvyn tueksi. Sopii myös vegaaneille. Valmistettu Suomessa.

Katso tuotteen tiedot
7,38 €
Apteekki C-vitamiini Pore 1000 mg (1 × 20tabl)

Raikas appelsiininmakuinen vahva C-vitamiiniporetabletti vastustuskyvyn tueksi. Sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
4,53 €
APTEEKKI D3-VITAMIINI 20 MIKROG ÖLJYKAPSELIT (1 × 200kaps)

20 mikrogrammaa D3-vitamiinia nieltävänä öljykapselina. Kapseli on pienikokoinen, joten nieleminen nesteen kera on helppoa.

Katso tuotteen tiedot
16,93 €
APTEEKKI D3-VITAMIINI 50 MIKROG (100 TABL)

Miedon sitruksenmakuinen D3-vitamiinivalmiste, jonka voi pureskella, imeskellä tai niellä. Sisältää 50 mikrogrammaa D3-vitamiinia. Valmistettu Suomessa.

Katso tuotteen tiedot
12,56 €
APTEEKKI Lady Karpalo + C pore 1500 mg karpalot. + 500 mg C-vitamiini (1 × 10tabl)

Poretabletti, joka sisältää vahvan annoksen aitoa karpaloa sekä C-vitamiinia. Raikas neutraali karpalon maku. Makeutettu sukraloosilla.

Katso tuotteen tiedot
7,57 €