Julkisuudessa on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua siitä, syövätkö suomalaiset (ja ylipäätään hyvinvointivaltioissa asuvat) turhaan lääkkeitä. Keskustelu koskee erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon käytettäviä lääkkeitä sekä mielialalääkkeitä. Koska suomalaiset ovat toimintaan taipuvaista kansaa, haluamme tuoda esille muutamia tärkeitä asioita, ennen kuin moni vähentää lääkkeitään omatoimisesti.
- Sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeiden osalta kritiikki kohdistuu "ennaltaehkäisevään" käyttöön, jonka päämääränä on estää vakavia sairauskohtauksia henkilöillä, joilla on jonkin tekijän (lihavuus, tupakointi, perimä, kohonnut verenpaine, korkeat rasva-arvot jne.) tai niiden yhdistelmän perusteella kohonnut riski saada tällainen kohtaus. Vakavalla sairauskohtauksella tarkoitetaan tyypillisesti sydänveritulppaa, aivoveritulppaa, sydänkohtausta ja/tai näihin liittyvää äkkikuolemaa. Tällöin lääkkeen käyttö perustuu siihen, että kokeellisesti on voitu osoittaa esimerkiksi kolesterolin alentamisen vähentävän näiden tapahtumien todennäköisyyttä. Nyt käytävässä keskustelussa on tartuttu juuri tähän todennäköisyyteen: kaikki lääkkeen käyttäjät eivät suinkaan hyödy lääkkeen käytöstä, mutta koska tilastollisesti on voitu osoittaa, että joku ehdot täyttävä aina hyötyy, on jokainen lääkäri eettisen valinnan edessä havaitessaan potilaallaan riskitekijän: ”Määräänkö lääkkeen vai en – hyötyykö tämä potilas vai ei – ovatko mahdolliset hyödyt mahdollisia haittoja isommat?”
- Jos sinulla on jo esimerkiksi nitrohoitoa vaativia ahtaumia sydämesi verisuonissa, muita verenkiertohäiriöitä tai sinulle on jo tehty pallolaajennus tai ohitusleikkaus, käynnissä oleva keskustelu ei koske sinun lääkitystäsi. Älä vähennä mitään lääkettä – jos asia vaivaa, keskustele siitä lääkärisi kanssa.
- Mielialalääkkeitä koskevassa keskustelussa on tuotu esille, että lääkkeitä määrätään tänä päivänä yhä vähäisempiin oireisiin. Keskeisin väittämä on, että osa potilaista käyttää lääkkeitä elämään kuuluvien normaalien tunnevaihteluiden ”hallintaan”, sen sijaan, että ”eläisivät” nämä tunteet läpi ja oppisivat käsittelemään niitä. Jos olet nyt käytävän keskustelun pohjalta tullut siihen tulokseen, että haluaisit vähentää mielialalääkkeesi käyttöä, ota ensin yhteyttä lääkäriisi, koska näiden lääkkeiden äkillinen lopettaminen voi aiheuttaa haittoja. Vaikka lääkkeen tarpeellisuus joidenkin ”oireiden” hoidossa voidaan kyseenalaistaa, on lääkkeellä joka tapauksessa vaikutus aivojen toimintaan – äkillinen lääkkeen käytön lopettaminen voi aiheuttaa tähän herkkään tasopainotilaan häiriön, josta seuraa haittoja (jotka voivat muistuttaa oireita, johon lääkettä käytetään). Siksi lääkkeen käyttö lopetetaan yleensä lääkärin ohjauksessa vähitellen annosta pienentäen.
- Keskusteluissa on tuotu esille, että suomalaiset ovat terveempiä kuin koskaan ja silti lääkkeisiin (ja terveydenhuoltoon yleensä) käytetään enemmän rahaa kuin koskaan ennen. Väittämä on tuotu julkisuuteen tarkemmin perustelematta sävyssä, jolla annetaan ymmärtää, että suomalaiset haaskaavat rahansa terveyden turvaamiseen ja ylläpitämiseen. Asia olisi hyvä osata nähdä niinkin, että panostus tuottaa tulosta. Tilanne olisi huomattavasti huonompi, jos emme olisi yhtään terveempiä kuin aikaisemmin, vaikka käytämme ennätyksellisen määrän rahaa terveyden ylläpitämiseen.
- Lääkärit eivät hyödy lääkkeiden määräämisestä ja toimivat parhaan käytettävissään olevan tiedon pohjalta potilaan parhaaksi huomioiden mm. kohdassa 1. mainitun eettisen valintatilanteen. Suomessa noudatettavat lääkemarkkinoinnin eettiset säännöt toimivat hyvin ja estävät sen ettei aineellisella hyvällä voi ohjata lääkkeiden määräämiskäytäntöä. Se on totta, että teollisuus tekee valtaosan lääkkeiden kehittämiseen liittyvästä tutkimuksesta, esittää suurelle yleisölle vain menestystarinat ja haluaa panostuksilleen vastineen. Muuta rahoitusmallia toiminnalle ei tällä hetkellä ole tarjolla. Vastapainoksi tälle on lääkkeiden kaupantuonnin ehtona lupamenettely, jossa viranomaisten parhaat asiantuntijat (parhaimmillaan ympäri maailmaa samanaikaisesti) arvioivat lääkeyritysten heille esittämiä tietoja. Jos näyttö ei kelpaa, jää lupa saamatta. Tämän jälkeenkin lupaa tulee ylläpitää sääntöjen mukaan tai se raukeaa. Keskeinen osa ylläpitoa on lääketurvatoiminta, jossa teollisuus ja terveydenhuollon ammattihenkilöt (sekä lääkkeiden käyttäjät) raportoivat viranomaisille mm. lääkkeellä tehtävistä tutkimuksista ja käyttöön liittyvistä haitoista. Esimerkkejä tämän järjestelmän toimimisesta ovat lukuisat lääkkeiden kaupanpidon lopettamiset hyöty-haittasuhteen epäedullisuuteen perustuen (kun kertyvän käyttökokemuksen myötä mahdolliset haitat osoittautuvat mahdollisia hyötyjä merkittävämmiksi).
Vallitsevat käsitykset on hyvä aika ajoin kyseenalaistaa ja nyt käytävä keskustelu lääkehoitojen mielekkyydestäkin on varmasti tarpeellinen. Apteekissa kohtaamme päivittäin ihmisiä, joissa keskustelu on herättänyt kysymyksiä omasta lääkityksestä. Toivomuksemme on, että potilaat keskustelisivat lääkkeiden tarpeellisuudesta lääkärin kanssa ennen muutosten tekoa. Alkanut keskustelu voi jäädä hedelmättömäksi, jos se omatoimisista lääkkeiden poisjätöistä aiheutuvien haittojen vuoksi leimataan lähtökohtaisesti virheelliseksi.
